*

Lasse Männistö Ajatuksia yhteiskunnasta ja sen liepeiltä.

Autot tunneliin, ihmiset keskustaan!

Kesän kääntyessä elokuulle alkaa poliittisessa lähitulevaisuudessa vääjäämättä värähdellä kuntavaalien sointi. Minusta tämä on mahtavaa – taas on aika tehdä avauksia, keskustella ja pohtia suuntaa, mihin Helsinki on menossa! Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana olen kantanut osaltani vastuuta metropolia koskevasta keskustelusta ja tehnyt ajan kuluessa lukuisia ehdotuksia kaavoitukseen liittyen (aina keskipinta-alavaatimuksesta luopumisesta tiiviimpään, tehokkaampaan ja korkeampaan rakentamiseen). Yksi kokonaisuus ei ole näihin neljään vuoteen saanut kuitenkaan osakseen sen ansaitsemaa huomiota: Keskustan liikenne. Syy tähän on ollut umpisolmu, johon asia ennen edellisiä kuntavaaleja vedettiin. Tällöin linjauksissa oli mukana paljon puoluepolitikointiaq, mutta varsin vähän kokonaiskuvan katsomista ja tosiasioiden tunnustamista. Toivon, että nyt voitaisiin palata keskustelupöytään ilman näitä edellisten vaalien tuulia. Nyt olisi ehkä edellytykset katsoa kokonaiskuvaa ja löytää ratkaisu, joka toimisi. Myös poliittisesti. Minusta meidän pitäisi tehdä päätös (Länsiväylältä Sörnäisten rantatielle ulottuvasta) keskustatunnelista. Tälle perusteena toimii yksinkertaisesti se, että autot on fiksumpaa saada tunneliin kuin kaduille ja etenkin raskas- ja läpikulkuliikenne haittaavat Vironniemellä. Päätöstä ei kuitenkaan voi tehdä irrallisena, vaan siihen tulisi sitoa kolme muuta osapäätöstä. 1. Tunnelin ollessa valmis tulee ottaa käyttöön Vironniemelle suuntaavien tietullit (niiden onnistuneiden) kv. esimerkkien pohjalta. 2. Tunnelin ollessa valmis tulee kävelykeskustaa laajentaa fisksusti ainakin Pohjoisesplanadin osalta. Tähän pitää sitoutua tunnelipäätöksen yhteydessä. 3. Rahoituksesta ainakin osa tulee hoitaa yksityisenä. Tämä tarkoittaisi tunnelin käytön maksullisuutta. Perusteena on ainakin julkisen talouden tila. Huomautan vielä, etten esitä näitä päätöksiä toisistaan irrallisina vaan nimenomaan olisi syytä katsoa kokonaisuutta. Sellaisena tämä päätös olisi erittäin perusteltu ja järkevä: Parantaisi keskustan vetovoimaa ja viihtyisyyttä, vähentäisi turhaa autoilua kantakaupunkiin ja tarjoaisi edellytykset tarpeelliselle autoilulle ilman keskustan liikennevaloissa ja ryysiksessä seisomista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Lauri Korhonen

Yksi kysymys. Joutuuko kaupunki ottamaan lisää velkaa?

Toinen. Kannatatko ruuhkamaksuja?

Kolmas. Autioituuko keskusta?

Neljäs. Miksi mennä maksulliseen tunneliin jos maan päällä pääsee "ilmaiseksi"? Jollei ole kiire siis.

t. Köyhä ja pihi kansa.

Atte Rätt

Eikös tämä tunnelihanke kuopattu ennen kaikkea valtavien kustannusten vuoksi? Tokihan siinä jotain puoluepolitikointiakin mukana oli. Muistaakseni Kokoomus oli ainoa ryhmä joka tätä kaupunkipäättäjien keskuudessa alunperin kannatti, ja sehän on tietysti otollinen tilanne tehdä kiusaa.

Oli miten oli, niin tämä tunnelihanke ainakin julkisia käyttävän perspektiivistä helpottaisi elämää. Nelipyöräiset tai sitä isommat kulkupelit eivät jalankulkijan perspektiivistä kertakaikkiaan mahdu ydinkeskustan kapeille kaduille sinne raitiovaunujen, polkupyörien ja bussien sekaan.

Täytyy kuitenkin muistaa, että useimmiten pystytään ajamaan vain yhtä isompaa hanketta kerralla, ja luulenpa että meidän tavallisten työssäkäyvien asukkaiden kannalta keskustatunnelia tärkeämpää olisi saada poikittaisliikenteeseen vauhtia. Ensin vaikka se Raide-Jokeri siis, kiitos. Kaikkein tärkeintä olisi toki saada niitä kohtuuhintaisia asuntoja, mutta sen suhteen nyt alkaa usko loppua.

Lauri Korhonen

Aha. Joka kerta kun siellä käyn näyttävät hyvin kaikki sekaan mahtuvan.

Näen varmaankin harhoja?

Mitä se elämän helpottaminen maksaisi hesalaisille tai valtiolle? Käyttäjille?

Kiva lupailla eikö vaan. Näin vaalien alla.

-
Ööö. Miksiköhän Kokoomuksella pitää olla aina joku elämää suurempi G-hanke vetämässä.

Käyttäjän kolhi kuva
Jaakko Kölhi

Mikäli kokonaisuus todellakin sisältää nuo kolme osatekijää täysimääräisinä niin ei kuulosta ollenkaan huonolta. Tunnelia voi osaltaan rahoittaa tietulleilla, jotka siis Lassen mallissa lankeaisivat sekä tunnelia käyttäville että sen yläpuolella keskustassa autoileville.

Lauri Korhonen

Hieno idea. Työmatkalaiset maksaisivat. Muut menisivät Vantaalle automarkettiin ostoksille.

Tapu tapu ja autioituva keskusta (pahoittelut tahattomasta sanaleikistä).

Käyttäjän kolhi kuva
Jaakko Kölhi

Kuka menee keskustaan ostoksille tai muillekaan pidempään kestäville asioille autolla? Ei kukaan minun tuttavani ainakaan.

Keskustaa ruuhkauttaa läpiajoliikenne, jota tällä tunnelilla saataisiin suitsittua. En kuitekaan ole mikään tunneli-intoilija. Uskon, että Länsimetro ratkaisee osaltaan tämän läpiajopulman.

Ruokaostoksilla kaikki käyvät jo nyt Kannelmäen Prismassa, tuli tunnelia tai ei. Tuskin merkkiliikkeet tai ravintolat ja kahvilat sinne Kannelmäkeen siirtyy, vaikka Bemari-Pertti ei pääsisikään autollaan keskustaan.

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Liekö kirjoittajalla edes ajokorttia, niin metsästä tuntuu jutut olevan.

pekka numminen

"Tälle perusteena toimii yksinkertaisesti se, että autot on fiksumpaa saada tunneliin kuin kaduille..."

Fiksuinta olisi parantaa julkista liikennettä ja jättää autot kotiin.

Helsingin keskusta on täynnä erilaisia tunneleita ja käytäviä jo valmiiksi. Tunneleita ei voisi rakentaa melko matalalle, vaan pitäisi louhia jonnekin metroverkkoa syvemmälle.

Teiden (tai tunneleiden etc.) rakentaminen kasvavaa yksityisautoilua varten ei ratkaise asiaa. Yksityisautoilu kasvaa vuosi vuodelta ja liikenne pysyy ruuhkaisena.

Tietysti työmatka-autoilun kallistuminen (tunnelimaksut etc.) pakottaisivat köyhemmät julkisiin, joten on tässä blogissa jotain järkeä.

Perustuuko tämä haaveilu tunneleista siihen barbaba sarjakuvalehteen jonka myös minä luin lapsena?

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Vastuu on todella kova johtavalla politiikolla. Tästäkään aloituksesta ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.

Muuten onko niemen läpikulun määrää arvioitu tai jopa laskettu? Raskas liikenne taitaa käyttää kehäteitä. Tosin jonkun verran Tallinnan laivoista tulee rekkoja. Auttaisikohan tunnelit siihen ongelmaan?

Uskon perustellusti, että joku Pisararata ja metron jatkaminen itään sekä metron uuden haaran rakentaminen ovat tärkeämpiä hankkeita kuin autojen läpiliikenteen ohjaaminen tunneleihin.

Tuleepa mieleen jostain historian hämystä kaivettu amerikkalainen Wilbur&Smith-konsulttitoimiston selvitys. Sopisit heidän palvelukseensa vai oletko jo?

Toimituksen poiminnat