Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Kirjoitamme tämän päivän Suomen Kuvalehdessä kokoomuskollegani Petteri Orpon kanssa sosiaaliturvajärjestelmämme uudistamisesta työn tarjonnan lisäämiseksi otsikolla Perustuloa on harkittava. Olen kirjoittanut perustulosta jo aiemminkin. Avaan kuitenkin alla omaa ajatteluani työn tarjonnan lähtökohdista vielä hieman kattavammin.Suomi joutuu tällä vuosikymmenellä etsimään vastauksia kolmeen aikamme...
“Alkupala Farangista, pääruoka Demosta, jälkiruoka Juuresta? Päänylle kesäinen aurinko, jalkojen alle vihreä nurmikko? Sitä on Taste of Helsinki.”Kuulostaako hyvältä ja kannatettavalta kaupunkikulttuurilta? Ainakin Lontoossa, Dublinissa, Sydnessä Milanossa ja kahdeksassa muussa maailman kaupungissa ajatellaan näin. World Desing Capial Helsingissä asiat näyttävät olevan toisin.Taste of Helsinki –...
Helsinki elää ihmisten ohella liiketoiminnasta. Ilman yrityksiä ja yrittäjiä, aina pienistä kulmakuntien kuppiloista suuryrityksiin saakka, ei elämää kaupungissa olisi.Konkreettisimmin elämään katukuvassa vaikuttavat suuret yritykset, joiden liiketoiminta perustuu ihmisten palvelemiseen tai tuotteiden myymiseen kuluttajille. Tästä hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa suuret kauppakeskukset tai...
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson puolusti blogissaan Kela-korvausten poistovaatimustaan tiukasti. Teksti sisälsi kuitenkin niin asia- kuin argumentaatiovirheitäkin. Näitä ei voi jättää korjaamatta.Kova väite? Tulkitkaa itse.“Kela-korvausten maksaminen monikansallisten yritysten voittoihin ei ole kestävää terveyspolitiikkaa”Otsikko kuvaa hyvin perusnäkökulmaa, joka kulkee koko...
Elämme mielenkiintoisia aikoja. Lähiviikkoina hallitus pitää strategiaistunnon, jossa on määrä viitoittaa suuntaa maaliskuun kehysriiheen. Jutta Urpilaisen johtaman valtiovarainministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen kävi tuleviin päätöksiin liittyen esittelemässä talouden suuntaa eduskuntaryhmällemme.Toivottavasti on käynyt valmentamassa myös muita eduskuntaryhmiä. Ja toivottavasti viesti on...
Perustulokeskustelu tuntuu vihdoin lähteneen taas liikkeelle, kun Suomen kuvalehti julkaisi jutun, jossa ilmoittauduin perustulon kannattajaksi. Peliin liittyi vastapalloon iskenyt puoluetoverini omalla blogitekstillään, jossa hän tyrmää perustuloajatuksen. Hyvä näin, rakentavaa keskustelua asiasta tarvitaan.Virinnyt vastustus osoitti hyvin, mistä kenkä usein puristaa: perustulo...
Eilen nähtiin jälleen yksi vaalitentti, jossa ehdokkaat jutustelivat leppoisia. Ainoa hektisempi vääntö irtosi mainoskatkon aikana, jolloin presidenttiehdokkaat väänsivät talouskasvusta. Talouskasvu on niin yksittäisen ihmisen, Suomen, kuin koko maapallonkin kannalta tärkeä aihe, ja siitä ehdokkaamme näyttävät olevan eri mieltä. Kirjoitin, että näyttävät olevan, koska en ole aivan varma....
Tänään pidettiin ensimmäinen presidentinvaalien “kaksintaistelu” kun Niinistö ja Haavisto kohtasivat Ylen vaalitentissä.Heti keskustelun kärkeen käsiteltiin samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon (siviilivihkiminen). Niinistö turvaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet kuin heteropareillekin, muttei ulottaisi termiä “avioliitto” koskemaan heitä. Haavisto taas...
“Kaupungissa rakentakoot ja korjatkoot huoneita ja kartanoa papille ne, jotka siellä omistavat huoneen tahi maata taikka harjoittavat porvarillista elinkeinoa eivätkä erittäin ole siita vapautetut. Kun huoneet on laillisesti rakennettu, pitäköön pappi niistä huolen, etteivät turmellu ja huolimattomuudesta joudu rappiolle.”Tekstinpätkä on voimassaolevasta laista, vuonna 1732 voimaan tulleesta...
Viime kuukausien aikana olen pohtinut paljon yksityishenkilön velkajärjestelyä Suomessa. Epäonnistumisen päivästä lähtien olen miettinyt sitä, miten USA:ssa epäonnistuvalla yrittäjällä on henkilökohtaisen konkurssin kautta aito mahdollisuus uuteen alkuun, mutta Suomessa konkurssin tehnyt yrittäjä tuomitaan henkilökohtaisen velkajärjestelyn (jos hän edes pääsee sen piiriin) kautta 3-5 vuoden...
Eilen eduskunnassa käytiin kiihkeää ja ajoittain kiivastakin keskustelua adoptiolainsäädännön uudistamisesta. Argumentointia leimasi vahva tunnepohjaisuus.Suurta osaa keskustelussa näytteli odotetusti se, pitäisikö adoptio sallia myös samaa sukupuolta oleville pareille.Itse yritin pysyä asialinjalla ja perustin puheenvuoroni niihin fakta-argumentteihin, joita olin löytänyt. Pitää...
Kauppalehti uutisoi 23.11 tapauksesta, jossa jo vuosia helsinkiläisessä Siskon Siivous Oy:ssä olleet ulkomaalaiset työntekijät eivät saaneet enää työlupia, koska suomalaista työvoimaa on ollut tilastojen mukaan saatavilla.Juttu osoittaa yhteiskuntamme umpimielisyyttä monella tasolla.Ensinnäkin on inhimillisesti täysin väärin, että yhteiskunta vie tarveharkinnalla työntekijältä työn, jonka hän on...
Tänään valtioneuvosto käsitteli EU-direktiiviehdotusta rahoitusmarkkinaveron säätämiseksi Euroopassa. Finanssikriisin jälkeen on selvää, että pankkien riskinottoa on hallittava ja finanssisektoria säänneltävä aiempaa tarkemmin. Tuoton ja riskin, myös konkurssiriskin, liitto on saatava palaamaan myös finanssimarkkinoille.Hyvä kysymys on kuitenkin se, ratkaistaanko tätä parhaalla tavalla...
Tänään solmittiin työmarkkinakeskusjärjestöjen kesken ratkaisu, jossa asetetaan raami liittokohtaisten työehtosopimusten ehdoille. Etenkään epävarmana aikana Suomella ei ole varaa palkkakilpailua seuraavaan kilpailukyvyn menetykseen ja inflaation kiihtymiseen. Onkin todella hienoa, että sopimus syntyi! Elinkeinoelämän ja etenkin kasvuyritysten näkökulmasta kenties vieläkin olennaisemmaksi...
Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esitti Turun Sanomissa (TS 26.8.) näkemyksensä valtion tarpeesta puuttua kuntien tapoihin järjestää hyvinvointipalvelut. Guzenina-Richardson kertoo valtion maksavan jatkossa kunnille ulkoistamisen perumisesta ja kritisoi julkisten palveluiden äkkijyrkkää yksityistämistä.Ministerin ulostulo herättää melkoisesti ihmetystä.Hallitusohjelman tavoitteena...
Lasse Männistö
Helsinki
Kokoomus
Positiivinen, työorientoitunut, äänekäs ja urbaani ekonomi. Aviomies ja asuntovelallinen.
Entinen yrittäjä, nykyinen helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu.
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?